Kuvani Solitude in White sijoittui ilokseni Suomen talvi -valokuvakilpailussa pronssille 🙂
Yle uutisoi aiheesta näin:
Valokuvakilpailun parhaimmisto julkaistiin Keiteleellä
Kuva on ollut yksi kaikkien aikojen suosituimmista kuvistani ja se on julkaistu mm. Italian Photo Voguessa. Kuva ja siihen liittyvä tarina ovat minulle silti tärkeämpiä kuin mitkään saavutukset. Kuvassa ei nimittäin ole ihan mikä tahansa mökki. Monista myrskyisistä vuosisadoista selvinnyt aittavanhus sijaitsee kotitilani pihapiirissä. Aitan on rakentanut aikoinaan riuskana isäntänä tunnettu isoisoisoisäni. Hirret aittaan on haettu omasta metsästä ja aitta rakennuttu omin käsin.
Muistan kuinka istutimme yhdessä isäni kanssa aitan nurkalla kasvavat männyt ja kuinka vuosia myöhemmin veljeni nikkaroi niihin komeat linnunpöntöt koulun puutyötunneilla. Ehkä juuri näistä syistä metsä ja puut ovat minulle niin tärkeitä.
Lapsuudessani aitan takana näkyvillä pelloilla märehtivät vielä suurisilmäisten lehmien laumat ja aitan seinustalla kasvoivat kaikista herkullisimmat vadelmat. Seinään nojailevat kärryt ja länget ovat muisto ajalta jolloin meillä oli vielä hevosia.
Joskus kesäkuumalla linnoittauduin aitan viileään yläkertaan lukemaan Viisikkoja ja Neiti Etsiviä, ja taisinpa joskus piiloutua sen harmaaseen huomaan kasvimaan kitkemiseltäkin. Kuulen yhä kärpästen surinan ja aittaan eksyneiden perhosten siiveniskut aitan ainoaa lasi-ikkunaa vasten, kun ajattelen lapsuuteni kesiä..
Otin kuvan muutama vuosi sitten, kun olimme sisarusteni kanssa kokoontuneet lapsuudenkotiimme joulunviettoon. Se talvi oli luminen, mutta ei aivan sellainen kuin muistan lapsuuteni talvien olleen, aurinkoisia ja pullantuoksuisia..
