”Kovat on lupaukset”, mietin, kun luen otsikon tekstin pääsylipustani. Mutta mikäs siinä, marraskuinen keskiviikkoilta kaipaakin hieman buustausta, irtiottoa arjesta!
Ennen esityksen alkua lunttaan esitteestä, että musikaalin käsikirjoituksen on rustannut aikoinaan Chris D’Arienzo. Maailman ensiesitys oli aikoinaan Broadwaylla, mutta sittemmin musikaalia on esitetty menestyksekkäästi lähes maailman joka kolkassa. Mikko Koukin ohjaama Suomen kantaesitys sai ensi-iltansa Turussa lokakuussa 2016.
Sympaattinen, menneiden aikojen nostalgiaa huokuva Turun kaupunginteatterin Domino-teatteri on oikein oiva paikka esitykselle joka sijoittuu kultaiselle 80-luvulle. Entisen elokuvateatterin lava on muuntautunut kuuluisaksi Los Angelesin Sunset Stripiksi.
Musikaalin kertojan, Lonny Barnettin (Aki Louhela), avustuksella tapahtumat alkavat heti rullata täydellä tohinalla eteenpäin. Mutta kunhan musiikilliseen ilotulitukseen ja musikaaleista tuttuun ylinäyttelemiseen tottuu, alkaa teatterin pehmeä penkki upottaa. Aika ja paikka menettävät merkityksensä, ja esitys imaisee tehokkaasti mukaansa kasarirockin maailmaan.
Tuossa maailmassa sekä tukat, olkatoppaukset että unelmat ovat suuria. Musikaalin ydintarina kertoo unelmista ja niiden tavoittelemisen vaikeudesta, mutta myös päättäväisyyden ja rakkauden voimasta. Toinen päähenkilö, Drew Boley, haaveilee rocktähteydestä ja maalta kaupunkiin saapuva Sherrie Christian unelmoi puolestaan näyttelijänurasta. Pari kohtaa toisensa paikallisen viskibaarin hämyisissä puitteissa. Kyseistä viskibaaria uhkaa lopettaminen, ja siitäpä saadaankin tarinalle oiva sivujuoni…
Rock-musiikin klassikot kuljettavat tarinaa jouhevasti eteenpäin. Ville Vihkon luotsaama viisihenkinen rock-bändi soittaa kaikki biisit lavalla livenä. Musikaalin edetessä voi bongailla mm. Bon Jovin, Europen, Poisonin, Whitesnaken ja Twisted Sisterin kovimpia hittibiisejä. Osa lauluista esitetään suomeksi, osa englanniksi, mikä on hieman häiritsevää. Tarinan ymmärtämisen kannalta ratkaisu on sinällään toki ihan toimiva.
Ajan henki on herätetty hyvin henkiin sekä puvustusten että maskeerausten avulla. Ylisuurine jakkuineen, reikäfarkkuineen ja takatukkineen hahmot näyttävät siltä kuin olisivat tupsahtaneet paikalle suoraan aikakoneesta. (Lonny Barnettin vaihtuvien T-paitojen tekstit ovat pieni huvittava puvustusyksityiskohta, jota kannattaa myös seurata!)
Yksinkertaisten, mutta sitäkin nerokkaampien, lavastusratkaisuiden avulla Dominon tila sekä elää että antaa sopivasti tilaa vauhdikkaille ja äärimmäisen näyttäville koreografioille. Ison videoscreenin avulla tapahtumapaikkoja ja erilaisia tunnelmia luodaan myös tehokkaasti.
Esiintyjät heittäytyvät rooleihinsa antaumuksella ja ammattitaidolla. Mikael Saari laulaa Drewn roolin erityisen upeasti. Anna Victoria Eriksson tekee myös huikean roolisuorituksen Sherrienä. Suuren rockjumalan Stacee Jaxxin saappaissa terhakkaasti tepasteleva Veeti Kallio ansaitsee ehdottomasti myös oman erityismainintansa. Veeti on suorastaan nappivalinta rooliin, häntä rock-uskottavampaa musikaalitähteä saa hakea.
Musikaali on kautta linjan viihdyttävän komediallinen, aiheuttaen mukavaa sisäistä naurunkuplintaa ja jalkojen vipatusta. Esityksen visuaalisuus, mukaansatempaava musiikki ja vauhdikkaat käänteet takaavat, että esitystä katsellessa marraskuisen kaamoksen harmaus unohtuu. Ja se juuri on sitä teatterin taikaa se!
Esitykset Domino-teatterissa 31.12.2016 asti.
Juttu on julkaistu myös Visit Turun Testing Turku -blogissa.
