First look -kuvaus ja hääpotretit miljöössä

First look -kuvaus ja hääpotretit miljöössä

First Look -kuvaus on oiva tapa taltioida hääparin ensikohtaaminen täydellisesti stailattuine juhlaolemuksineen. Se on myös mukava tapa lievittää mahdollista häästressiä, ja saada samalla pieni hetki yhteistä aikaa oman rakkaan kanssa. Voitte keskittyä täysin toisiinne ja unohtaa hetkeksi ihan kaiken muun ympärillänne.

Ennen First Look -kuvauksia tai hääpotrettien ottamista kuuntelen aina tarkalla korvalla hääparin omia toiveita, halutaanko kuvista esim. raikkaan valoisia vai tunnelmallisen tummia, boheemin rustiikkisia vaiko villin värikkäitä. Sinä päätät, minä teen parhaani toteuttaakseni toiveesi. Oma taiteellinen visioni on toki aina täysin käytettävissänne.

Kuvaajana minulle on ensiarvoisen tärkeää, että myös itse kuvauskokemus on teille mahdollisimman miellyttävä. Ohjaan teitä asentojen ja poseerausten kanssa, joten mikään huippumalli ei todellakaan tarvitse olla. Riittää, että olette juuri sellaisia kuin olette! Olenkin saanut asiakkailtani paljon palautetta, että olen saanut kamerakammoisenkin kummasti rentoutumaan, ja kuvauksista on jäänyt muistoksi (upeiden kuvien lisäksi) myös kaikille hyvä mieli! Onpa joku todennut saaneensa kuvauksista melkoisesti itsetuntobuustausta, kun on nähnyt itsensä niin kuin minä hänet olen nähnyt – kauniina ja täydellisenä, omana yksilönään.

Suosittelen yleensä hääpotrettien kuvaamista jo ennen vihkimistä, sillä silloin:

a) häävieraiden ei tarvitse odottaa hääparia

b) hääparin kampaukset, meikki ja vaatetus on vielä parhaimmassa iskussa

c) hääpari saa mukavan, yhteisen rauhallisen hetken vielä ennen häähulinoiden alkamista

First look -kuvauksen ja hääpotrettikuvauksen voi joko tehdä samalla kertaa, tai jos ette halua first look -kuvausta tai valmistaudutte yhdessä, voimme ottaa pelkät hääpotretit ennalta sovitussa paikassa. Suunnittelen aina yhdessä hääparin kanssa hääpotrettien kuvauspaikat jo suunnittelupalaverissa. Miljöökuvauksiin minulla on aina myös varasuunnitelma esim. sadekuuron varalle. Miljöökuvauksessa kuvauslokaatioiden scouttaus kuuluu luonnollisesti valokuvaajan ammattitaitoon, teidän ei siis missään nimessä tarvitse stressata kuvauspaikkojen metsästämisestä! Käyn aina tarkistamassa kuvauspaikat jo hyvissä ajoin ennen kuvauksia, ettei juuri sitä ihaninta kukkapeltoa ole leikattu sängelle, tai taustalle suunniteltu joki kuivunut kesäpaahteessa (been there). Ennen kuvauksia saatte myös tarkemmat ohjeet kuvauksiin valmistautumiseen. Hyvin suunniteltu kuvaustilanne myös vapauttaa ja rentouttaa, kun ei tarvitse huolehtia onko jotain unohtunut tai miten toimitaan missäkin vaiheessa ja tilanteessa.

Miljöökuvaukset voidaan toki toteuttaa myös kaupunkimaisemissa, urbaani tausta antaa kuville ihan omanlaisensa fiiliksensä. Suosittelenkin miettimään mikä olisi juuri teidän näköisenne maisema, sillä miljööhääkuvauksen toteuttamiseen ei ole olemassa vain yhtä ja oikeaa tapaa tai paikkaa. Persoonallisuus saa siis näkyä tässäkin!

First look -kuvausta tai hääpotrettien ottoa ei siis tarvitse yhtään jännittää etukäteen, kun ulkoistatte hääkuvauksen osaaviin käsiin. Sillä juuri ne kuviin tallennetut muistot ovat ne mitä juhlista jää jäljelle!

P.s. Kesäkautta 2023 varataan jo vinhaa vauhtia, joten nyt kannattaa olla nopea ja varata hääkuvaaja ennen kuin se oma päivä on jo varattu toisen parin ikuistamiselle!

Aurinkoa päivään,

Virve

Leave a reply