Valentinen vaniljaiset vaahtokarkit

Valentinen vaniljaiset vaahtokarkit

Yllätä ystävä itsetehdyillä vaahtokarkeilla! Niiden teko saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta on itse asiassa varsin helppoa. Ja ennen kaikkea, kotitekoisten vaahtokarkkien maku päihittää kaupan makeiset aivan 100-0! Vaahtokarkkimassaa voi myös maustaa ja värjätä mieleisekseen. Näissä vaahtokarkeissa maistuu vanilja ja ystävänpäivän kunniaksi ne on värjätty hennon vaaleanpunaisiksi.

Vaikka vaahtokarkit maistuvat mainioilta sellaisinaankin, saa niistä loihdittua entistäkin herkumpia tuunaamalla ne tikkareiksi. Koristele vaahtokarkit sulatetulla suklaalla ja (sydän)nonparelleilla ja sydänystävän mieluisin makulahja on valmis!

Vaahtokarkkitikkarit
Valkosuklaahuntuiset vaahtokarkit ovat kuin pieniä leivoksia!

 Valentinen vaniljaiset vaahtokarkit (n. 70 kpl)

3 rkl liivatejauhetta
1 1/4 dl + 1 1/4 dl kylmää vettä
3 1/2 dl tomusokeria
1 ¼ dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia (tai esim. hunajaa)
¼  tl suolaa
3 kananmunan valkuaista
1,5 rkl vaniljasokeria
punaista karamelliväriä

Vuokaan ja pinnalle:

2-3 dl tomusokeria

 

Lisäksi:

Vuoka (n. 30 x 22cm)

paistolämpömittari

 

Vaahtokarkkitikkareihin:

puisia grillitikkuja

100 g valkosuklaata

nonparelleja

 

Vuoraa vuoka leivinpaperilla. Siivilöi päälle reilusti tomusokeria.

Sekoita liivatejauhe 1 1/4 dl:aan kylmää vettä isossa, kuumuutta kestävässä kulhossa. Jätä vesi imeytymään liivatteeseen.

Erottele valkuaiset toiseen isoon vatkauskulhoon valmiiksi.

Sekoita teräskattilaan 1 1/4 dl kylmää vettä, sokerit, siirappi ja suola. Kuumenna puulusikalla sekoitellen kunnes sokeri on sulanut ja seos kiehuu. Säädä lieden lämpö keskilämmölle.

Laita paistomittari kattilaan. Anna seoksen kiehua ilman sekoittamista kunnes lämpömittari näyttää 117 astetta.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Tarkkaile samalla lämpömittaria, kun sokeriseos on saavuttanut 127 asteen lämpötilan, on se valmista. (Sokeriseoksen ja valkuaisvaahdon olisi tarkoitus valmistua suurin piirtein samaan aikaan.)

Kaada kuuma sokeriseos liivatekulhoon, ja sekoita kunnes liivate on sulanut.

Vatkaa seosta sähkövatkaimella kunnes seos on kiiltävän valkoista. Samalla seos jäähtyy ja siitä tulee kuohkean ilmavaa.

Yhdistä valkuaisvaahto vaahtokarkkivaahtoon. Lisää karamelliväri ja sekoita kunnes seos on tasaista. Kaada vaahtokarkkimassa vuokaan ja tasoita. Siivilöi päälle reilusti tomusokeria.

Anna massan jäähtyä ja asettua huoneenlämmössä noin 7 tuntia.

Ripottele leivinpaperin päälle tomusokeria ja kumoa vaahtokarkkilevy sen päälle. Leikkaa terävällä, öljytyllä veitsellä sopivankokoisia paloja. (Veitsi kannattaa painaa suoraan alas, sillä sahaava leikkausliike saa veitsen tarttumaan kiinni.) Kierittele vaahtokarkit vielä tomusokerissa, ettei pinta jää tahmeaksi.

Vaahtokarkkitikkarit:

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Työnnä grillitikku vaahtokarkin keskelle tylppä pää edellä. Kasta vaahtokarkin pää suklaassa ja ripottele pinnalle nonparelleja. Laita tarjolle sokerilla täytettyyn, kauniiseen astiaan.

Vaahtokarkit säilyvät huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasiassa noin pari viikkoa.

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille! 🙂

-Virve-

 

Resepti on julkaistu myös Höperöt Pöperöt -blogissani Turun Sanomien TS Ruoka -sivustolla: Valentinen vaniljaiset vaahtokarkit

2 Responses to Valentinen vaniljaiset vaahtokarkit

Leave a Reply to Aikku Cancel reply