Viettelevät Valentinan pikkuleivät

Viettelevät Valentinan pikkuleivät

Olen jo pitkään etsinyt sellaista pikkuleipäreseptiä joka olisi niin täydellinen, ettei muita enää välttämättä edes tarvittaisi. Vuosien saatossa olen selannut lukuisia leivontakirjoja, -blogeja ja -lehtiä ja huomannut, että hyvin usein pikkuleipäreseptien hallitsevin raaka-aine on voi. Toisissa resepteissä myös sokeria on aivan tolkuttomia määriä. Ihastuin tähän vanhaan, tätini piironginlaatikosta löytyneeseen reseptiin heti ensi silmäyksellä. Vain 50g voita! Voi on korvattu kananmunilla, joten proteiinia on sitten sitäkin enemmän. Nämähän ovat siis melkeinpä terveyskeksejä 😉

Intarsiatekniikka on kiehtonut minua siitä lähtien, kun näin monimutkaisia ja -värisiä pipareita joissain joulumyyjäisissä. Usein sydämenmuotoisia pikkuleipiä tehdään ”ikkunamallisina” täytepikkuleipinä, mutta koska ne ovat liian makeita makuuni, päätin kokeilla miltä intarsiatekniikalla toteutetut sydänpikkuleivät näyttäisivät. Ja kuinka sattuikaan, ystävänpäivä sattui vielä sopivasti kohdalle!

Täydellisen pikkuleipäreseptin metsästys jatkuu yhä, mutta tämä resepti on paras jota olen tähän mennessä kokeillut. Appelsiinisesongista intoutuneena lisäsin pikkuleipiin myös hieman appelsiininmakuista leivonta-aromia, mutta sen voi toki jättää poiskin.

 

Viettelevät Valentinan pikkuleivät

3 kananmunaa
2 dl sokeria
½ dl vaaleaa siirappia
1 tl vaniljasokeria
50 g huoneenlämpöistä voita
1,5 tl leivinjauhetta
8 dl vehnäjauhoja

Lisäksi:
2 eri kokoista sydänmuottia

punaista pastaväriä

(appelsiiniaromia)

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi, lisää siirappi, (appelsiiniaromi) ja pehmeä rasva . Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää taikinaseokseen. Nosta taikina jääkaappiin vähintään tunniksi.

Jaa taikina kahteen osaan. Värjää n. 1/3 taikinasta punaisella karamellivärillä.

Kauli kummatkin taikinat jauhotetulla alustalla levyiksi. Ota ensin pienemmän sydämen kokoinen pala pois vaaleasta taikinasta ja liitä sen paikalle punaisesta taikinasta irrotettu pala (kts. kuva alla). Painele kuvio kevyesti kiinni. Irrota kuvio lopuksi isommalla leivontamuotilla ja nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista pikkuleipiä 200 asteisessa uunissa n. 5-10 minuuttia. Paistoaika riippuu pikkuleipien paksuudesta.

 

Taikina

2 Responses to Viettelevät Valentinan pikkuleivät

  1. Hello there, I discovered your blog by the use of Google whilst looking for a similar subject, your site came up, it looks good!
    I have bookmarked it in my google bookmarks.
    Numerous folks will likely be benefited out
    of your writing. Cheers!

  2. Wonderful blog! I found it while surfing around. Thanks 🙂