Hurts – sirpaleista onnea

Hurts – sirpaleista onnea

Theo

Teksti & kuvat © Virve Nyyssönen

Syntsapop-duo Hurtsin pojat näyttävät siltä kuin olisivat tipahtaneet Helsinkiläishotellin sohvalle suoraan TV-sarja Mad Menin kuvauksista. Reippailta ja hyväntuulisilta vaikuttavien, nuorten brittimiesten hiuskuontalot ovat jokaista karvaansa myöten ojennuksessa, tyylikkäät kauluspaidat ovat moitteettoman sileitä ja lakerikengät kiiltävät kilpaa flirttailevien tähtisilmien kanssa. Ero siihen, millaisen mielikuvan Theo Hutchcraftista ja Adam Andersonista voisi saada pelkkien hillityn elettömien still-kuvien tai musiikkivideoiden kautta, on huikea.

Kuinka laskelmoitua nostalgiaa uhkuva imagonne on, puetteko sen keikoille päällenne kuin tyylikkään särmät pukunne, vai pukeudutteko siviilissäkin noin?
“Pukeudumme aina näin, eikä tyylimme ole esim. levy-yhtiön sanelemaa”, kaksikko vakuuttaa.

Löytyykö garderobistanne lainkaan farkkuja?
“Ei todellakaan”.

Voiko klassisen tyylinne nähdä myös jonkinlaisena statementtina popmusiikin vallitsevaa yliseksuaalista pukeutumisnormistoa kohtaan?
“Hmm. Ei varsinaisesti, mutta varmaankin se on myös osittain sitä.. Tosin pohdimme enemmänkin vain sitä millaisissa vaatteissa viihdymme parhaiten, kuin mitä muut pukeutumisestamme mahdollisesti ajattelevat”, Theo pohdiskelee.

Toivoisitteko, että olisitte eläneet joskus 50-60 -lukujen aikoihin?
“Se olisi toki ajatuksen tasolla hyvinkin kiehtovaa.. Menneiden vuosikymmenten esteettinen kuvasto on hyvin kiinnostavaa. Kaikki ne upeat autot, esimerkiksi. Mutta koska teemme konemusiikkia, yhtälö olisi tietenkin täysin mahdoton. Tulisin muutenkin hyvin nopeasti hulluksi ilman kaikkia nykytekniikan mukavuuksia, esim. ilman laptopiani”, Theo nauraa.

Tämä on ilmeisesti ensimmäinen kertanne Suomessa. Tiesittekö, että Newsweek valitsi Suomen hetki sitten maailman parhaaksi maaksi. UK sijoittui samassa skabassa sijalle 14.
“Wau, ihanko totta? Tämä on tosiaankin ensimmäinen kertamme Suomessa. Tätä ennen olemme kyllä käyneet muutaman kerran Skandinaviassa, viimeistelimme esimerkiksi levymme loppuun Ruotsissa. Helsinkiin tulimme vasta eilen illalla, joten emme ole vielä hirveästi ehtineet tutustua paikkoihin. Illalla vedämme keikan YK-klubilla ja huomenna olemmekin sitten jo Tukholmassa..”

Mutta nyt on teidän vuoronne kerskua. Mitä hyvää, Hurtsin ohella, tulee kotikaupungistanne Manchesterista?
“Jalkapallo, tietenkin!”, Adam huudahtaa välittömästi. “Carnation Street, Take That..”, Theo jatkaa listaa ja lisää: “Karl Marx kävi yliopistoa Manchesterissa..” “No, joo. Liekö se sitten hyvä vai huono asia”, Adam hekottaa.

Entä millaista Manchesterista oli nousta kansainvälisesti huomatuksi musiikin tekijäksi?
“Manchester on nuorekas yliopistokaupunki jossa on tästä syystä hyvin vilkas musiikkitarjonta, siellä on paljon pieniä liveklubeja. Esiintymispaikkoja on siis paljon tarjolla, mutta samalla kilpailu on myös äärimmäisen kovaa”, Adam kertoo.

Musiikkinne on jotenkin hyvin surullista, sen melankolisuus yhdistettynä konesoundeihin tekee siitä yhtä aikaa sekä herkkää, että voimakasta. Sen tahdissa voisi hyvinkin sekä itkeä, että tanssia.
“Haa, paras koskaan kuulemani määritelmä! Juuri tuollaistahan musiikkimme on”, pojat innostuvat. “Soittamamme musiikki vain on sellaista, ettei sen tyyliin sovi siihen mikään hulvaton markkinameininki”, Theo linjaa. “Laulumme kertovat usein vaikeista asioista ja niiden fiilis on siitä syystä melankolissävytteinen”, hän lisää.

Theo / Hurts

Onko musiikki siis jonkinlaista terapiaa johon puratte omaa maailmantuskaanne?
“Kyllä, aivan varmasti näin on. Tosin aina ei voi etukäteen tietää millainen biisistä lopulta valmiina tulee. Monesti iloisen fiiliksen aikana huomaakin tehneenä surullisen kappaleen – ja päinvastoin”, Adam selvittää.

Kuinka musiikkinne syntyy? Kummat esimerkiksi tulevat ensin, sanat vai sävelet?
“Yhtä aikaa. Melodia määrittelee biisin tunnelman, sen millainen tarina sanojen avulla kerrotaan, mutta työstämme kumpiakin yhtäaikaisesti”, Theo painottaa.

Olette saavuttaneet lyhyessä ajassa enemmän, kuin moni bändi koskaan. Joku joka on seurannut uraanne välimatkan päästä, voisi sanoa että olette ponnahtaneet yhdessä yössä maailman tietoisuuteen…
“Ei todellakaan pidä paikkaansa. Takana on vuosikausien sitkeä ja pitkäjänteinen työ. Emme esimerkiksi ole saaneet alalle mitään koulutusta, vaan olemme muusikkoina täysin itseoppineita. On mahtavaa olla siinä pisteessä missä olemme nyt, mutta olisitpa esimerkiksi nähnyt missä murjussa asuimme vielä vuosi sitten! Elimme työttömyyskorvauksilla ja ruokavaliomme koostui pelkistä pavuista.. Teimme kaiken aikaa musiikkia, vaikkei kukaan edes vaivautunut tulemaan keikoillemme”, pojat muistelevat.

Kävikö tuolloin koskaan mielessä että pitäisi laittaa pillit pussiin?
“Todellakin, monta kertaa. Erityisesti juuri hetkistä ennen kuin Hurts löi itsensä läpi. Hurts oli todellakin meille se “viimeinen mahdollisuus”.

BBC:n järjestämässä Sound of 2010 -äänestyksessä Hurts sijoittui neljänneksi ja ensimmäiset sinkkunne “Better Than Love” ja “Wonderful Life” ovat olleet kansainvälisiä hittejä. Debyyttilevynne, Happiness on aiheuttanut siis syystäkin jo ennakkoon valtaisaa kiinnostusta. Millaista levyä oli tehdä – ja kuinka itse kuvailisitte lopputulosta?
“Levy kertoo nimensä mukaisesti, onnen löytämisestä, toivosta – siitä kuinka tärkeää on uskoa itseensä ja siihen mitä tekee. Tähän levyyn on tiivistetty koko oma musiikillinen kaaremme, kaikki ne tunteet ja erilaiset kokemukset mitä olemme kokeneet pyrkiessämme musiikkimaailmassa eteenpäin. Olimme levyä tehdessämme todella onnettomia, toivo paremmasta sai silti yrittämään.. Musiikkimmekin on eräänlaista tasapainoilua valon ja varjon maailmassa. Itse levyn tekoprosessi oli hyvin, hyvin intensiivinen 18 kk ajanjakso”, kaksikko kertoo.

Mikä teidän oma onnellisuus-levelinne on asteikolla 1-10?
Adam: 7.
Theo: “5-6. Tuo on ihan ihannearvo. Liika onnellisuus ei ole hyväksi, sillä silloin ei saa mitään aikaiseksi. Pieni parannuksenvara pitää kummasti skarppina”.

Musiikkianne on verrattu mediassa mm. Pet Shop Boyseihin ja Depeche Modeen. Mikä on imartelevin ja mikä taas oudoin vertaus jonka olette kuulleet?
“Happinessia tehdessämme emme kuunnelleet kuin omaa musiikkiamme, sillä halusimme välttää ottamasta vahingossakaan vaikutteita keltään muilta. Halusimme kuulostaa vain ja ainoastaan itseltämme. Eräässä artikkelissa meitä luonnehdittiin sekoitukseksi Take Thatia ja

Joy Divisionia. Se tuntui todella, todella omituiselta”, Theo nauraa ja pyörittelee päätään.
“Vertaus Depeche Modeen sen sijaan imartelee kovasti, olemmehan itse ihailleet heitä pienestä pitäen”, Adam lisää.

Olette tehneet jonkin verran cover-biisejä, esim. oman versionne Kylie Minoguen “Confide In Me”:sta ja Diana Vickersin “Once”:sta. Jos voisitte valita kenet tahansa artistin, elävän tai kuolleen, joka tekisi oman tulkintansa jostain teidän biisistänne, niin kuka se olisi – ja miksi?
“Elvis!”, Adam vastaa. Theo on samaa mieltä ja perustelee: Elvis on legenda, jollaista ei ole sen koommin nähty. Se olisi luonnollisesti kunnia vailla vertaa”.

Olette kertoneet olevanne mm. Princen ja Michael Jacksonin faneja. Mikä yksittäinen artisti on vaikuttanut kaikista voimakkaimmin?
“The Strokes”, kuuluu kuin yhdestä suusta.
“Olemme tunteneet nelisen vuotta ja heti ensi kertaa jutellessamme huomasimme, että meillä on harvinaisen paljon yhteistä ja ajattelemme monista asioista samalla tavalla”, Theo selittää kun ihmettelen kuinka yksimielisiä kaksikon vastaukset ovat.

Millainen ensimmäinen musiikkiin liittyvä muistonne on?
“Haa, tähän liittyykin varsin mielenkiintoinen juttu..” Adam innostuu. “Äitini kuunteli minua odottaessaan erityisen paljon Abban Visitors -levyä. Kun kuuntelin levyä ensimmäistä kertaa 22-vuotiaana, olin ihmeissäni sillä osasin kaikkien laulujen kaikki sanat!”.
“Muistan kuinka isä soitti kitaraa ja minä istuin hänen sylissään. Se on yksi ensimmäisistä ja rakkaimmista lapsuusmuistoistani”, Theo kertoo.

Kuinka oma musiikkityylinne on muuttunut vuosien myötä?
“Musiikkimme on muuttunut entistä elektronisemmaksi. Daggersin kanssa soittaminen oli huomattavasti energisempää, musiikkityyli oli paljon menevämpää ja iloisempaa. Olemme huomattavasti rauhoittuneet noista ajoista”.

Hmm. Kuulostaa huolestuttavasti ihan aikuistumiselta.. “Sitäpä juuri – tosin tuskinpa meistä koskaan täysin aikuisia tulee”, pojat nyökyttelevät ja iskevät silmää.

Mitä tekisitte jos maailmassa ei olisi lainkaan musiikkia?
Adam: “Pelaisin varmaankin jalkapalloa ammattilaisena. Musiikin tekemisessä ja huippu-urheilussahan on hyvin paljon samoja piirteitä. Tietty tavoite jota kohti mennään, sitkeä harjoittelu, pitkäjänteisyys ja itsensä ylittäminen ovat kumpaisessakin olennaisen tärkeitä elementtejä”.
“Minulle musiikki on myös hyvin visuaalista. Ellei musiikkia olisi, tekisin varmaan elokuvia. Sellaisia tyylikkäitä, musta-valkoisia…” Theo maalailee.

Vähän niin kuin Wonderful Life, siis. Onko muuten totta, että teitte kyseisen videon vain 20 punnalla?
“Kyllä. Sekin summa meni videossa esiintyvälle tanssijalle. Nyt jälkeenpäin voi vain todeta, että se oli varmaan parhaiten koskaan sijoittamamme 20 puntaa! Se oli siihen aikaan meille todella suuri raha, puolet siitä rahasta mitä noihin aikoihin saimme valtiolta (työttömyyskorvauksena) viikossa. Tuo video on vienyt meitä uskomattomalla tavalla eteenpäin, sen myötä ovet ovat avautuneet meille ja meidän musiikillemme. Siitä syystä se on ehdottomasti oma henkilökohtainen suosikkini levyn kappaleista”, Theo toteaa.

Tuo kyseinen biisihän kertoo toivosta ja rakkaudesta ensi silmäyksellä. Uskotteko itse rakkauteen ensi silmäyksellä ja onko sellaista koskaan osunut omalle kohdallanne?“En usko… mutta toisaalta, ehkäpä. Ainakin luulin niin kun ensimmäisen kerran näin valkokankaalla  Scarlett Johanssonin!”, Theo naureskelee.

Kauniista naisista puheenollen, äänititte yhden levynne biiseistä, Devotionin, Kylie Minoguen kanssa. Millaista työskentely oli hänen kanssaan?

“Huh, oli varmaankin tähänastisen elämäni rohkein teko pyytää Kylietä mukaan, sillä olimmehan silloin vielä melko tuntemattomia, debyyttilevymmekin vasta tuloillaan.. Onneksemme hän suostui, sillä työskentely hänen kanssaan oli aivan huikeaa: sekä äärimmäisen inspiroivaa, että hauskaa!”, Theo kertoo. “Kylie on erittäin lahjakas, ja hyvällä tavalla outo tyyppi – jolla on aivan uskomattoman kieroutunut huumorintaju. Koko kokemus itsessään oli aivan mieletön”, Adam lisää.
Samassa tarjoilija rämäyttää tarjottimen lattialle ja särkyvän lasin kilinä on korviahuumaava. Tarjoilija pahoittelee tapahtunutta vuolaasti. Theo pelleilee saaneensa lasin paloja silmiinsä, mutta onneksi se on jälleen vain yksi näyte kuuluisasta brittiläisestä huumorista. Itse asiassa välikohtaus sopii hyvin kuvaan; osuessaan sirpaleet sattuvat, mutta niidenhän sanotaan myös tuovan onnea.

Hurts.com

Haastattelu on julkaistu myös Vertigossa.

Leave a reply