Purukumikesä

 Sinä keväänä,

kauan sitten,

aurinko polttomerkitsi meidät valkealla valollaan.

 

Ruohon kasvua säestivät kissankellot.

 

Olimme villejä, pieniä ihmisraakileita.

Kiipesimme katoille,

juoksimme jalkamme kipeiksi

– silti sydän oli ainoa joka leikeissä nyrjähti.

 

Sanoit tahtovasi venyttää aikaa kuin purukumia,

ettei se kesä koskaan loppuisi.

 

Sellaisena sinut edelleenkin muistan;

metsämansikan makuisena,

pehmeänä pusuna

joka leimasi sinut ikuisesti osaksi minua.

One Response to Purukumikesä

Leave a Reply to MiajaL Cancel reply